Sodankylä

Elämää suuremmat elokuvat vai elokuvia suurempi elämä

Kesäkuussa 2019 Monasterin psykoterapeuttien opintopiiri järjesti Sodankylän elokuvajuhlien yhteyteen seminaarin.Tarkoituksenamme oli syventää ymmärrystämme ihmismieltä kohtaan ja tällä tavalla kouluttautua lisää psykoterapeutin ammatissa. Idea oli ollut esillä varsin pitkään. Kuten monen muunkin asian kohdalla teemme ensin havaintoja, jotka eivät aluksi herätä mitään erityistä. Olen ollut jollakin tavalla tietoinen Sodankylän tapahtumasta ensimmäisestä festivaalista lähtien. Jonakin kesänä 1990-luvulla oli tapahtuma meneillään, kun matkustimme jokakesäiselle erävaelluksellemme. Festivaalille omakohtainen osallistuminen ei tullut silti tietoisen ajattelun piiriin siitä huolimatta, vaikka seurasin puolittain kiinnostuneena tapahtumaan liittyvää uutisointia. Kun idea yhteisestä festivaalimatkasta nostettiin esille keväällä 2014, se sai kiinnostuneen vastaanoton. Kypsyttelyyn tarvittiin monta vuotta, mutta mitä pidemmälle suunnittelu eteni, sitä innostuneempia olimme.

En ole ollut erityisen hyvä elokuvien katsoja. Asiantuntemukseni on myös melko vähäinen. Olen nauttinut hienoista tarinoista. Lähes kaikkiruokaisena hyvien elokuvien suhteellinen osuus kokemuksestani oli niin vähäinen, etten kiinnostunut tästä taiteen lajista syvällisesti. Katsoin elokuvaa luultavasti juonen vuoksi eikä siinä sinänsä ole moitittavaa. Kertakatsominen riitti. Ei ollut erityisiä suosikkeja, joista olisin nauttinut uudelleen monta kertaa. Musiikista ajattelemme luonnostaan eri tavalla. Harva kieltäytyy kuuntelemasta kaunista kappaletta sillä perusteella, että on kuullut sen jo. Tämä ajatus hyvästä ja huonosta elokuvan katsojasta ei ole omani, vaan lainaan tässä tutkija Markku Koskea. Sain kuulla hänen luentonsa ”Psyko-historian pirstaleita” Oulun Alfred Hitchcockin amerikkalainen 1950 -luku -seminaarissa.

Elokuvia on paljon, ja niitä tehdään kaiken aikaa lisää. Hyvistäkin teoksista on vara valita, joten en enää murehdi, kun jokin lajinsa helmi jää näkemättä. Vaikka käyttäisin kaiken aikani elokuvia katsellen, en ehtisi nähdä niistä kuin pienen osan.  Tämä mielessäni saatoin lähteä tyytyväisenä kotimatkalle Sodankylän festivaaleilta, vaikka olin nähnyt ainoastaan neljä elokuvaa. Niin oli etukäteen sovittukin, että opintopiirimme tekee näin. Katsomme yhdessä korkeintaan kaksi filmiä perjantaina ja kaksi lauantaina keskustelujemme pohjaksi. Brunssiseminaari on mainio idea pohtia yhdessä näkemäämme ja kokemaamme.

Niin elokuvan kuin kirjankin kohdalla lienee viisasta olla varovainen tulkinnoissa. Psykoanalyyttinen näkökulma on toki antoisa, mutta se houkuttelee viisastelemaan liikaakin. Hyvä elokuva ei tarvitse selittämistä eikä tulkintoja. Syvällinen ymmärtäminen tulee itse elämyksestä, jos on tullakseen. Taide on sellaisenaan arvokasta ja on omiaan vaikuttamaan ajatteluun. Tunteet elävöityvät ja jotain henkilökohtaista saattaa liikahtaa ja sen pitää mieluummin salattuna kuin kertoisi kaikille.

Parhaimmillaan elokuvan katsoja saa puhtia omalle luovuudelleen -olipa se sitten kirjoittamista, jotain muuta taiteen tuottamista tai luova elämisen tapa. Elokuva voi siten auttaa psykoterapeuttia jaksamaan työssä, kuuntelemaan paremmin ja puhumaan ymmärrettävämmin ja empaattisemmin kuin ilman mieltä elävöittävää kokemusta. Eikä tämä vuorovaikutuksen taidon koheneminen tai ylläpito liity vain ammatillisiin suhteisiin. Arvelisin, että hyvä elokuva silloin tällöin tekee meistä parempia puolisoita, vanhempia, sukulaisia, naapureita ja yhteisön jäseniä. Luovina hetkinä kokemus elämästä yleensä, kauneudentaju ja luonnon arvostus nostavat ainakin hetkeksi päätään. Siten taide palvelee mielen terveyttä ja hyvinvointia. Kyynisyyteen sairastuminen siirtyy taas tuonnemmaksi. Taide saattaakin toimia masennuksen hyvänä hoitona ja ennaltaehkäisynä.

Mitä vielä hehkuttaisin? Pari päivää festivaalien jälkeen on tunnelmaa jäljellä, koetut yhteiset hetket ovat  tuoreessa muistissa, joskin hiipumassa pikkuhiljaa. Säät suosivat. Keskiyön auringon festivaali oli nimensä veroinen. Viikko ennen tapahtumaa näytti, että on otettava paljon villavaatetta ja sadevarusteet matkaan. Toisenlaiset olosuhteet vaikuttaisivat kokemukseen. Nyt muistoissamme Sodankylä on lämmin ja valoisa paikka täynnä iloisia ihmisiä. Hyvät muistot ovat tärkeitä. Vanhana viimeistään lienee antoisaa palata menneisiin kokemuksiin yksin tai toisten kanssa.

Elämys sellaisenaan jättää muistijäljen. Se vahvistuu, jos sen voi jakaa. Parhaiten se tapahtuu, jos olemme kokeneet jotakin yhdessä. Elokuvakokemusta ei voi jakaa kovin hyvin sellaiselle, joka ei itse nähnyt elokuvaa. En osaa kuvitella, että kertoisin elokuvasta toiselle niin hyvin, että hän tavoittaisi juonen lisäksi myös sen viisauden, joka on piilotettuna taideteokseen. Taitava kriitikko saattaa pystyä herättämään mielenkiinnon elokuvaa kohtaan niin, että lukija haluaa katsoa sen itse. Turha sanoakin, mutta pelkkä arvostelun lukeminen ei riitä elämykseksi, oli kritiikki millainen tahansa. Tämä pätee myös teoksen psykoanalyyttiseen tulkintaan. Vaikka miten hyvin selittäisimme käsikirjoittajan, ohjaajan ja näyttelijöiden syvimmät tarkoitusperät, ei se mitenkään korvaa itse elämystä. Saattaa käydä jopa päinvastoin. Järkeily pilaa luovan kokemuksen.

Elokuvaa voi lähestyä kuin unta. Näkijä voi muistella sitä, kertoa sen tapahtumia sellaisena kuin sen muistaa. Itsesensuuri muokkaa kertomusta, sillä harvoin on tarpeellista kerrata ihan jokaista yksityiskohtaa. Yhdessä katsomisen eräs parhaista puolista on siinä, että voimme kuunnella sitä, mitä toiset näkivät ja mitä he kertovat. Miksi jokin kohtaus on toisen mieltä jäänyt askarruttamaan, kun itse olin sen sivuuttanut. Hyvä että joku sanoo, että oli siinä sellaistakin. Se mitä ei ole noteerannut, voi olla ajattelemisen arvoista. Lienee totta, että jokainen näkee maailman sellaisena kuin se mielemme sisälle on rakentunut. Turha maailmankuvaa on murentaa kertarysäyksellä, mutta vähitellen voi nähdä jotain sellaista, mikä on aikaisemmin ollut verhon takana. Me opimme siis taiteen tekijöiltä ja toisiltamme. Kliseisesti sanoen -näkemyksemme maailmasta avartuu. Voisiko sitä sanoa oppimiseksi ja viisastumiseksi?

Jälkikirjoitus:

Nyt kun tuosta tapahtumasta on kulunut melkein kolme vuotta, on mukava palata muistoissa niihin lämpimiin kesäisiin päiviin ja öihinkin. Tuhannet kiitokset tapahtuman järjestäjille. On tarvittu paljon työtä ja luovuutta festivaalin onnistumisen eteen. Seuraavat kaksi kesää menivät pandemian kurimuksessa, mutta saimme nauttia elokuvista kotisohvilla. Yhteisiä hetkiä ja jaettuja elämyksiä kuitenkin kaipaamme. Ja niinpä teemme paluun tulevana suvena.