Turms

Otin kai liian ison palan purtavaksi ajatellessani kirjoittaa Waltarin tekstistä analyysiä. Tiedän sen olevan niin päin, että kaunokirjallisuus on itsessään paljon parempi kuin arviot siitä. Taide yleensäkin on viisaampaa kuin siitä laaditut kritiikit. Mutta oikeutan kirjoitelmani sillä, että koetan tällä tavalla selventää omia ajatuksiani. Itselleni ensisijaisesti kirjoitan. Niinhän Waltarikin totesi jossakin, joten tämäkään miete ei taida olla kokonaan omani. Kuka sen on ensimmäisen kerran lausunut, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Veikkaanpa kuitenkin, että sekin ajatus on yhtä vanha kuin kirjoitustaito.

Yksi kirjoittaa, toinen lukee. Mutta minkä verran ymmärrämme lukemaamme, on kokonaan toinen juttu. Itse asiassa tämä sama ilmiö lienee kaikessa kanssakäymisessä. Olin kirjoittaa tuohon sanan ”inhimillisessä”, mutta en niin tehnyt, koska saman pulman äärellä olemme lajien välisessä suhteessa. Tulkitsin tänäänkin kirjosieppopariskunnan mielen liikkeitä. Niin hekin tekivät päättäessään yhdessä uhkailla meitä valehyökkäyksen avulla. Luulen heidän arvelleen, että meidän aikomuksenamme oli ryöstää heidän asunnokseen valitsemansa pönttö.

Waltarin kirjat ovat minulle tuttuja jo nuoruusvuosilta, tai opiskeluajalta. Nyt pitkän ajan perästä äänikirja antaa uusia mahdollisuuksia laiskaksi käyneelle kirjojen ystävälle. Vuosi sitten sain olla Mikael Hakimin matkassa ja ihastuin taas kirjailijan kielen elävyyteen ja tiedon määrään. Ei historiallista romaania voi kirjoittaa tietämättä ajasta, minne tapahtumat ovat sijoittuneet. Ihmisen elämä lienee samanlaista, oli hän elänyt elämänsä keskiajalla tai vieläkin aikaisemmin.

Me synnymme, kasvamme ja kehitymme, aikuistumme, teemme työtä ja rakastamme niitä, jotka meille on rakastettavaksi annettu. Sitten me vanhenemme ja lopulta kuolemme pois. Lopullinen katoamisemme päivä tulee silloin, kun kukaan uusista sukupolvista ei tiedä edes nimeämme.

Waltarin kirjoissa rakastetaan, riidellään, rikastutaan ja köyhdytään taas. Syödään ja juodaan viiniä niin paljon, että epäilemättä silmät kääntyvät nurinpäin riskinkin miehen päässä. Mutta kuten Mikael Hakimissa todetaan, mitäpä muutakaan tekemistä miehellä olisi sillä aikaa, kun naiset ovat tekemässä hyviä ostoksia. Elämä on seikkailua ja yllättäviä käänteitä täynnä, kauneutta ja rumuuttakin. Sodat on kuvattu tarkasti, ja ihmisen vallanhalu ja väkivaltainen luonne tulee niissä selvimmin esille.

Itse Turmista jatkan seuraavassa jutussa, koska helpointa on lukea lyhyitä juttuja. Waltarin kirjat ovat pelottavan paksuja, mutta romaanien joukossa melkein ainoita, joiden suuri sivumäärä ei karkota. Minun mielestäni siis.